Historiaa

Maltankoiran historiaa

Eräässä ateenalaisessa ruukussa 900-luvulta eaa oli pienen valkoisen koiran kuva, joka oli egyptiläisen koiran näköinen. Mainitussa ruukussa oli teksti, jonka mukaan koirat olivat peräisin Melitan saarelta, nykyiseltä Meledalta Adrianmereltä. Kallimachos kirjoitti ensimmäisen tunnetun kuvauksen näistä koirista vuoden 230 tienoilla eaa. Myöskin Aristoteles (384-322 eaa) mainitsee aikansa koiria luetteloidessaan pienikokoisen koirarodun, jota hän kutsuu nimellä ”canis melitenses”. Nämä koirat tunnettiin muinaisessa Roomassa perheenemäntien suosimina seuralaisina, joita jo ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla vaikuttanut latinalainen runoilija Strabon ylisti.

Rotu oli laajalle levinnyt Välimeren kulttuuripiirissä jo ennen ajanlaskun alkua. Rodun täsmällistä alkuperää ei kuitenkaan tunneta. Rodun nimi, maltankoira, viittaisi sen olevan kotoisin Maltan eli muinaisen Melitan saarelta – toisaalta vahvimmin uskotaan sen olevan lähtöisin Italiasta. Adjektiivi ”maltalainen” juontaa juurensa turvapaikkaa tai satamaa tarkoittavasta seemiläisestä kantasanasta ”malat”. Sana esiintyy monissa Keski-Välimeren paikannimissä, kuten esim. Meledan saari Adrianmeressä, Melitan kaupunki Sisiliassa ja Maltan saari. Tämän pienikokoisen rodun esi-isät elivät kuitenkin varmuudella Välimeren alueen satamissa ja rannikkokaupungeissa, missä ne metsästivät satamien varastoissa ja laivojen lastiruumissa hiiriä ja rottia.

Maltankoira pääsi 1400-luvulla suosioon Ranskassa. Se esiintyy näkyvästi kuuluisassa kuvakudoksessa ”Nainen ja yksisarvinen”. On useita mielipiteitä siitä, miten maltankoira kulkeutui Brittein saarille, mutta oletettavaa on, että se tuotiin saarille ristiretkeläisten palatessa kotiin ja 1500-luvun loppuun mennessä maltankoirasta oli tullut naisväen lemmikki. Myöhäiskeskiajalta löytyy maltankoirasta monta kuvausta – sekä Ranskasta että Saksasta. Useat taiteilijat ovat vuosisatojen kuluessa kuvanneet näitä pieniä koiria oman aikansa salongeissa kauniiden naisten vierellä. Maltankoiraa ovat kuvanneet maalauksissaan Goya, Sir Joshua Reynolds, Sir Edwin Landseer ja Tizian. Maltankoira nähdään muun muassa kuningas Frans I:n ja Alban herttuattaren rinnalla. Renesanssiajalta tunnetaan mm. Gesnerin ja Elisabeth I:n hovilääkärin Johannes Cajuksen selostuksia maltankoirasta. Cajus kirjoitti, että naiset kanniskelevat niitä alituiseen käsivarsillaan ja sylissään ja antoivat niiden nukkua vuoteessaankin. Cajus toisti Kallomachosta, mutta väitti, että rotu oli peräisin Melitan kalastajakylästä Sisiliasta. Melitan nimen muuttuminen Maltaksi tapahtui Englannissa, koska englantilaisilla oli varsin horjuvat tiedot maailmasta oman imperiuminsa ulkopuolelta. He tiesivät kyllä Meledan, mutta Melitasta heillä ei ollut aavistustakaan. Maltan saarelta ei tiettävästi ole löydetty jälkeäkään maltankoirasta.

Rotua kehitettiin 1600-1700-luvulla pienemmäksi, jolloin se oli vaarassa tuhoutua. Linné sanoi näiden koirien olevan oravan kokoisia. Sittemmin rotuun sekoitettiin vieraita aineksia – etenkin villakoiria ja kääpiöspanieleita. Rotuun sekoitettiin myös itäaasialaisia kääpiökoiria, joita tuotiin Englantiin Länsi-Intian kautta. Tämä pelasti kylläkin rodun, mutta teki sen myös niin epäyhtenäiseksi, että oli muodostettava useita rotuja. Tri Wallher luetteli vuonna 1817 seitsemän erilaista maltankoirarotua ja Reichenbach vuonna 1836 yhdeksän. Englantilaiset kasvattajat kehittivät rodulle sen nykyisen ulkonäön.

Mainokset